Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - osa III

Painotamme henkisen valmistautumisen merkitystä suoritukseen.

...ja näin bassoteltiin - Kivuttomimmat sessiot ikinä?

No se ois sit siinä. Nimittäin meikäläisen osuus Terho-albumista. Tai ehkäpä vielä pääsee heleää falsettilaulua änkemään kaikkien teidän iloksi joskus ”syksymmällä”, mutta se on sitten toisen blogikirjoituksen paikka se.

Hommahan hoitui osaltani seuraavanlaisella ohjelmalla: Aamulla ylös, soittoa narulle niin kauan kun rytmiryhmäystäväni Tuomaksen kanssa jaksettiin, kesämökkimiljööseen rantasaunan lämmitykseen, pari olutta huiviin, voitettuja kierroksia ristiseiskassa kera Teemun, Teemun ja Tuomaksen (olipa Laurikin yhtenä iltana maistamassa tappion karvasta kalkkia) ja sit ansaituille unille. Joku läsnäoleilijoista saattaa muistaa voittajat toisinkin, mutta oma mielipiteeni on, että minä olin ainoa todellinen voittaja. Ainakin henkisellä tasolla…

Alusta asti homma maistui mansikoille ja kun pohjatyöt (lue: treenattu ennen narulle lätkyttämistä!) oli tehty kunnolla, niin hommasta pääsi nauttimaan toden teolla. Kiire ei ollut mihinkään ja se näkyi ja kuului rentona paiskomisena. 

Ja loppuun sisällytämme vielä pakollisen kalustoesittelyn.

Rumpu-basso-sessioissa bassojen osalta hakusessa oli kolme pääsoundia, joita haettiin kolmella eri kepukalla.

Ensiksikin biisit jaoin kylmästi kolmeen kategoriaan, jotka olivat rokkirallit, tuhtia soundia vaativat rallit ja kuivakkaan soundin rallit. No näihin hyllystä löytyy apu läheltä, joten lainapeleihin ei tällä kertaa tarvinnut turvautua.

Rokkiralleihin käytin uskollista sotaratsua Warwickin tehtailta. Siinä kun on atakit kohillaan, mutta soinnissa ei löydy niin paljon sustainia kuin muissa T. Savolaisen bassohyllyn tuotteissa. Ja hommahan  toimi kuin kikkelinnahka (eli moitteettomasti...). Jos jonniinmoista rokkikeikkaa vääntäneenä ja sormenpäät useastikin verillä olleena, täytyy kyllä mainita, että enpähän ole koskaan soittanut niin kovaa kuin näissä sessioissa - witch was nice.

Leveämmän soundin alkulähteenä käytössä oli tuorein hankinta LTD:n D5-malli. Tässähän sointia on huomattavasti enemmän kuin em. vaihtoehdoista ja se palveli tarkoitukseensa erittäinkin hyvin. Leveää,  mureaa, soivaa. Mii laik.

Ja viimeisenä valintana käytössä oli kruununjalokivi, jonka olen aikanani saanut synttärilahjaksi saatesanoilla "tätä et saa myydä, mutta saat sen ikuiseen lainaan". Kyseessä on Ibanezin, Les Paul-mallinen matalataajuuskitara vuodelta -71, joita ei tietääkseni ole koko maassammekaan kuin muutamia.

Kyseistä soitinta tulee vaalia sen vaatimalla arvokkuudella ja hellyydellä ja siksipä se valikoituikin vain  yhteen kappaleeseen. Jahka lätty on ulkona ja pääsette itse siitä nauttimaan, niin bassokitaran bongauskisan voi sitten julistaa avatuksi. Palataanpa siis taajuudelle myöhemmin.

Täh, joko ne tuli purkkiin?

Nyt ei muuta kun kohti kuusikielisten nauhoituksia ja mielihyvän portaiden yläpäätä. Ensimmäiset rappuset on komiasti kivuttu ja tästä on enemmän kun hyvä jatkaa. Ja pääsenpähän minäkin arvostelemaan muiden tekemisiä kovimman kautta, sillä orkestraatiossammehan ei tunnetusti kuvia kumarreta…

Olkoon syssy antoisa, mie lähen nyt tekemään kana-kanttarellirisottoa. Nam.

-Tatu

Bassist has left the building.

Kuvat: Mari Hakanen, Teemu Ratinen, Teemu Aalto.