Terho: Kukaan ei tiedä minne olemme matkalla

Terho: Kukaan ei tiedä minne olemme matkalla
Terho: Kukaan ei tiedä minne olemme matkalla -single

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Ja rummuistahan se kaikki alkaa...



Koska Terho-yhtyeen pitkähkössä historiassa miehistönvaihdokset ovat olleet verrattain harvinaisia, lienee paikallaan sanoa muutama sananen myös näin tuoreimman jäsenen näkökulmasta. Nyt raapustaa rumpali, joten vastuu on lukijalla!

Noh, sain alkukeväällä vihjeen bändin rumpalitarpeesta ja pakkohan se sitten oli tarkistaa, mistä oikein on kyse. Vastassa olisi kuulemma jo toista vuosikymmentään käyvä orkesteri, joka oli perustettu meikäläisen vielä ihmetellessä kertotauluja. Tylsien setien kanssako sitä päätyisi soittamaan..?

Pelko pappapumpusta kuitenkin osoittautui aiheettomaksi, sillä jo ensimmäisissä treeneissä kävi varsin selväksi, että nämä ukkelit ovat erityisen leppoisaa sakkia. Tällainen märkäkorvakin hyväksyttiin joukkoon mukisematta, vaikka epäilyksen aihetta lienee ollut. Homma lähti näppärästi käyntiin huolellisesti tehtyjen demojen ansiosta ja suunnitelmat levynteosta alkoivat hahmottua, tosin viiden kiireisen soittajaretkun aikataulujen yhteensovittamisessa on aina omat haasteensa.

Nyt, kesän treenailujen ja monenmoisten säätöjen jälkeen olisi sitten aika aloittaa vaikean kakkosalbumin väsääminen. Sovituksia on hiottu ja kamoja valkattu, jäljelle on jäänyt enää se hankalin osuus: paukuttaa kovalevylle rumpuraidat, joihin voisi olla tyytyväinen. Siinäpä haastetta kerrakseen – kohta nähdään, täytyykö poikien etsintäkuuluttaa taas uusi kannuttaja.

Ennakkoasetelma ei ainakaan ole se suotuisin, sillä istun voipuneena keikka-autossa, kello on 4.26 äänityksiä edeltävänä yönä ja luvassa on parin tunnin yöunet ennen studion syövereihin painumista.

Että sillä lailla!

-Tuomas

lauantai 6. elokuuta 2011

Nyt, kun kesä mennyt on...



No eipä tietenkään ole. Mutta äänitykset saapuvat, ja siihenpä se loppuu tällä erää lomailukin. Huomenna näet suuntaamme varta vasten tarkoitusperiämme varten vuokrattuun koulurakennukseen, jossa äänittäjä/miksaaja Teemu Aallon johdolla taltioidaan toisen albumimme rumpu- ja bassolinjat. Niin ne ajat-a-muuttuu: Siellä missä ennen voimisteltiin hevosella, raikaa nyt reipas rock 'n' roll.

No, mutta. Kesällä yhtyeemme on treenannut uuden rumpalin voimin ja ainakin tähän mennessä miehistönvaihdos on ollut verrattain kivuton. Martikaisen Tuomas on sopeutunut hienosti bändiin ja uuden materiaalin työstäminen ja haltuunotto ovat sujuneet vauhdikkaasti. Uusi rumpali ja uuden materiaalin treenaaminen on selkeästi tuonut uutta virtaa myös muuhun bändiin. Treenaamisen ohessa käytiin pitkästä aikaa myös porukalla Ilosaarirockissa, joten siinäkin mielessä kesä on vierähtänyt enimmäkseen rockaamisen merkeissä.

On hienoa päästä taas äänittämään uutta materiaalia ja uskoisinpa, että raaka-aineista, jotka meillä tällä kertaa on käytettävissä, leivotaan kelpo lätty!

Tästä se taas lähtee!

- Kai