Lauluista ja niiden nimistä...

14 valittua palaa

Tämänkertainen blogiteksti paljastaa sisäpiirin tietoa suoraan ytimestä. Se nimittäin paljastaa tulevan albumimme biisilistan.

Levyn tekohan alkaa useimmiten siitä, että treenikämpillä pyöritellään uusien kappaleiden aihioita. Yleensä joko demovaiheessa tai uuden aihion treenausvaiheessa kappaleelle tahtoo muodostua niin sanottu työnimi, jolla yhtye tunnistaa mitä kappaletta seuraavaksi soitetaan tai mistä kaffetauolla  puhutaan.

Työnimi saattaa muuttua matkan varrella, mutta joskus jopa alkuperäiset työnimet saattavat säilyä kappaleiden kutsumaniminä yhtyeen sisällä vielä vuosia senkin jälkeen kun biisi on valmistunut. Usein keikalla ja settilistoissa saattaakin olla varminta käyttää biisin työnimeä, mikäli haluaa varmistaa, että koko yhtye lähtee liikkeelle samasta äänestä.

Jos nyt yritän muistella millä nimillä nyt työn alla olevat kappaleet ensi kertaa ilmaantuivat treenikämpille tai demona sähköpostiin, voimme muodostaa seuraavan nimilistan tulevan levymme kappaleista:

Aikaa
Paisuvainen
Härski disko
Laurin proge
Hannapakarinen
Kevyesti kentisti
Morricone
Laalaa (Aihiot nimeltä Tumpun riffi ja Edukettunen yhdistyivät)
Pergessle
Koiranheisipuut
Iggypop
Uusibiisi2

+ Lisäksi päätimme äänittää uudestaan pari kipaletta, joihin emme olleet täysin tyytyväisiä ensimmäisen levymme sessioissa ja jotka tuolloin jäivät pois levyltä.

Musta Jocke
Vie talvi pois

14 biisillä näin ollen mennään. Siitä miten hyvin työnimi sitten kuvaa lopullista kappaletta ei (onneksi!) ole kovinkaan tieteellistä ennustetta.

- Kai

Kuvat: Mari Hakanen

Kitarat, nuo Trubadurixin lyyrat

Terholainen käsitys kitarismista

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olemme aina äänittäneet kitarat itse, bändin kesken. Olemme vain päätyneet tämmöiseen meille sopivaan toimintatapaan, eikä siinä taustalla ole sen kummempaa filosofiaa.

Paitsi tietysti se, että pidämme siitä, että saamme työskennellä ja kaivella soundeja rauhassa ilman että taksamittari raksuttaa. Kitaran äänittäminen ei yleensäkään mielestämme vaadi kalliin huippustudion olosuhteita toimiakseen.

Tälläkin kertaa oli siis selvää, että kitarat äänitetään itse. Siitä huolimatta nämä äänitykset ovat erilaiset kuin aikaisemmin: Yhtyeemme on vaihtanut transistoripelit putkivahvistimiin ja multiefektit yksittäisiin efektipedaaleihin. Tähänkään ei liity mitään yhteistä, dramaattista päätöstä. Asiat ovat vain menneet tähän suuntaan. Ja näin se yleensäkin menee yhtyeessämme: asiat tapahtuvat.

Ja kun kolmella lyyralla mennään...

Kun bändissä on kolme kitaristia, täytyy se ottaa pelikentällä huomioon: Kolme soittajaa ei voi sooloilla ja rönsyillä omiin suuntiinsa samaan tapaan kuin vaikkapa yksittäinen kitaristi, vaan jokaisen on pysyttävä enemmän tai vähemmän ruodussa ja omassa lokerossaan.

Tämä osaa ottaa silloin tällöin myös aivoon, mutta kun kolmen kitaran osuudet on mietitty hyvin, avautuu ovi mukavan rikkaisiin kitarasovituksiin, jotka saavat bändin soundaamaan hyvältä. Tosin tätäkään ei saavuteta ilman kunnon treenaamista.

The second album - xx gracious melodies

Musiikkia tehdessä ainakin itselleni on tärkeää, että hommassa säilyy tuoreus ja, että ollaan tekemässä aina jotain uutta. Kitarakamojen vaihto oli tapahtunut luontevasti, sen enempää suunnittelematta, mutta äänitysten filosofiaa suunniteltiin.

Tällä kertaa haluamme pitää raitojen määrän pienenä, jättää biiseihin ilmaa, sekä uskaltaa luottaa sävellysten kantavuuteen.

Pyrimme myös siihen, että saamme taltioitua mahdollisimman hyvin instrumenttien luonnollisen soinnin. Tässä putkivahvistimet mielestäni toimivatkin transistorivermeitä paremmin. Haemme siis sitä, että bändi soi luonnollisesti. Lopputulos kertoo kuinka tässä onnistumme ja kuinka hyvin noudatamme ennalta mietittyjä periaatteita.

Mitään tiukkoja dogma-sääntöjähän nämä eivät suinkaan ole, vaan levytyksen edetessä tietysti katsotaan, mitä biisit vaativat. Whatever it takes.

- Kai

Kuvat: Mari Hakanen

Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - osa III

Painotamme henkisen valmistautumisen merkitystä suoritukseen.

...ja näin bassoteltiin - Kivuttomimmat sessiot ikinä?

No se ois sit siinä. Nimittäin meikäläisen osuus Terho-albumista. Tai ehkäpä vielä pääsee heleää falsettilaulua änkemään kaikkien teidän iloksi joskus ”syksymmällä”, mutta se on sitten toisen blogikirjoituksen paikka se.

Hommahan hoitui osaltani seuraavanlaisella ohjelmalla: Aamulla ylös, soittoa narulle niin kauan kun rytmiryhmäystäväni Tuomaksen kanssa jaksettiin, kesämökkimiljööseen rantasaunan lämmitykseen, pari olutta huiviin, voitettuja kierroksia ristiseiskassa kera Teemun, Teemun ja Tuomaksen (olipa Laurikin yhtenä iltana maistamassa tappion karvasta kalkkia) ja sit ansaituille unille. Joku läsnäoleilijoista saattaa muistaa voittajat toisinkin, mutta oma mielipiteeni on, että minä olin ainoa todellinen voittaja. Ainakin henkisellä tasolla…

Alusta asti homma maistui mansikoille ja kun pohjatyöt (lue: treenattu ennen narulle lätkyttämistä!) oli tehty kunnolla, niin hommasta pääsi nauttimaan toden teolla. Kiire ei ollut mihinkään ja se näkyi ja kuului rentona paiskomisena. 

Ja loppuun sisällytämme vielä pakollisen kalustoesittelyn.

Rumpu-basso-sessioissa bassojen osalta hakusessa oli kolme pääsoundia, joita haettiin kolmella eri kepukalla.

Ensiksikin biisit jaoin kylmästi kolmeen kategoriaan, jotka olivat rokkirallit, tuhtia soundia vaativat rallit ja kuivakkaan soundin rallit. No näihin hyllystä löytyy apu läheltä, joten lainapeleihin ei tällä kertaa tarvinnut turvautua.

Rokkiralleihin käytin uskollista sotaratsua Warwickin tehtailta. Siinä kun on atakit kohillaan, mutta soinnissa ei löydy niin paljon sustainia kuin muissa T. Savolaisen bassohyllyn tuotteissa. Ja hommahan  toimi kuin kikkelinnahka (eli moitteettomasti...). Jos jonniinmoista rokkikeikkaa vääntäneenä ja sormenpäät useastikin verillä olleena, täytyy kyllä mainita, että enpähän ole koskaan soittanut niin kovaa kuin näissä sessioissa - witch was nice.

Leveämmän soundin alkulähteenä käytössä oli tuorein hankinta LTD:n D5-malli. Tässähän sointia on huomattavasti enemmän kuin em. vaihtoehdoista ja se palveli tarkoitukseensa erittäinkin hyvin. Leveää,  mureaa, soivaa. Mii laik.

Ja viimeisenä valintana käytössä oli kruununjalokivi, jonka olen aikanani saanut synttärilahjaksi saatesanoilla "tätä et saa myydä, mutta saat sen ikuiseen lainaan". Kyseessä on Ibanezin, Les Paul-mallinen matalataajuuskitara vuodelta -71, joita ei tietääkseni ole koko maassammekaan kuin muutamia.

Kyseistä soitinta tulee vaalia sen vaatimalla arvokkuudella ja hellyydellä ja siksipä se valikoituikin vain  yhteen kappaleeseen. Jahka lätty on ulkona ja pääsette itse siitä nauttimaan, niin bassokitaran bongauskisan voi sitten julistaa avatuksi. Palataanpa siis taajuudelle myöhemmin.

Täh, joko ne tuli purkkiin?

Nyt ei muuta kun kohti kuusikielisten nauhoituksia ja mielihyvän portaiden yläpäätä. Ensimmäiset rappuset on komiasti kivuttu ja tästä on enemmän kun hyvä jatkaa. Ja pääsenpähän minäkin arvostelemaan muiden tekemisiä kovimman kautta, sillä orkestraatiossammehan ei tunnetusti kuvia kumarreta…

Olkoon syssy antoisa, mie lähen nyt tekemään kana-kanttarellirisottoa. Nam.

-Tatu

Bassist has left the building.

Kuvat: Mari Hakanen, Teemu Ratinen, Teemu Aalto.

Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - Osa II

Näin rummutettiin...

Äänitysviikko alkoi osaltani väsyneissä tunnelmissa, sillä kotiuduin keikkareissulta äänityspäivän aamuna ja ehdin nukkumaan vain muutaman tunnin yöunet ennen siirtymistä Kuusjärven vanhaan kouluun rakennettavaan studioon. Onneksi olin ennakoinut tilanteen ja pakannut soittokamat valmiiksi peräkärryyn, joten selviydyin paikoille sentään jo alkuiltapäivästä.

Koska levyntekoon olennaisena osana kuuluu laitteisiin liittyvä jargon, hoidetaan se osuus pois heti ensimmäisenä. Olen hieman huono valitsemaan käytettäviä soittimia etukäteen, valintaan kun vaikuttaa moni asia ja tilanne selviää usein vasta paikan päällä. Päädyin sitten siihen helpoimpaan ratkaisuun: päätetään käytettävät kamat vasta äänitysvaiheessa ja otetaan mukaan kaikki, mitä peräkärryyn mahtuu. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Perussettii...

Ludarii...

Mikityksii.

Tyhmästä päästä sai sitten kärsiä koko ruumis (ja vähän muidenkin), kun kamoja rahdattiin talkoilla toisessa kerroksessa sijaitsevaan liikuntasaliin. Mukaan lähti pari setillistä 60-luvun Ludwigia, kymmenkunta virveliä ja kolme laukullista symbaaleja muita sangen tarpeellisia härpäkkeitä unohtamatta.

Suuruudenhulluutta en myönnä, kamarunkkariksi haukkuvat. Olin kuitenkin tehnyt biisikohtaiset suunnitelmat käytettävistä romppeista etukäteen, joten jokaista vaihtoehtoa ei äänitettäessä tarvinnut käydä läpi, vaikka aikaa säätämiseen toki meni.

Jotkut lähteet mainitsevat, että virvelisoundi on ehkä tärkein yksittäisistä soundeista.  Metsästimme sopivia 10 eri virvelistä.

Alkuun epäilin äänitystilana toimivan vanhan liikuntasalin soundia ja akustiikkaa, sillä vaikka olimmekin hakemassa isoa tilasoundia, muutamissa biiseissä tarve oli myös kuivemmille rumpuraidoille. Sali oli kookas, mutta sen sai onneksi jaettua verholla hieman pienemmäksi, mikä rauhoitti kaikumista.

Lopulta äänitystila yllätti positiivisesti: jytinää ja räimettä oli juuri sopivasti ja isoa tilasoundia teki mieli hyödyntää, kun sellaista kerrankin oli saatavilla.

Äänitysvalmius syntyi yllättävän vaivattomasti ja pääsimme nopeasti itse asian kimppuun. Tästä täytyy kiittää äänittäjäämme Teemu Aaltoa, jonka kanssa yhteistyö pelasi ensitahdeista lähtien mainiosti. Pohdimme Teemun kanssa rumpujen äänitysteknisiä seikkoja muiden viritellessä kitaroita ja kahvinkeittimiä toimintavalmiuteen ja pian sai Kuusjärven kylä nauttia Terho-yhtyeen sulosoinnuista.

Aallon Teemu - The Lord of The Tarkkaamo.

Ranskalaiset euroviisutunnelmat vaativat erityisjärjestelyä.

Äänityssessiot menevät osaltani usein jonkinlaisessa sumussa (kofeiinin yliannostus...) ja tarkkoja muistikuvia niiden etenemisestä harvoin jää. Saimme kappaleita talteen mukavalla vauhdilla, joten aikaa mikropizzan syömiseen ja huonojen juttujen kertomiseen jäi, eivätkä päivät venyneet kohtuuttoman pitkiksi. Tästä täytyy kiittää äänittäjämme lisäksi myös taistelutovereitani, sillä kitara- ja bassopartio soitti vakuuttavan varmasti ja tasaisesti läpi äänitysten. Useimmiten se olin minä, jonka takia biisi laitettiin poikki tai jouduttiin ottamaan uusintaottoja. Toisaalta halusin myös, että biisit olisivat jokseenkin kerralla soitettuja ilman suurempia leikkaa-liimaa -operaatioita.

Jämäkkä valmistautuminen äänityksiin kantoi hedelmää monen biisin kohdalla. Harvoin soittaminen studiossa on niin kivutonta, jopa hauskaa, ja muutama kappale sujahti kovalevylle muutamalla otolla. Toki sovituksia rukattiin vielä jonkin verran, mutta 14 biisin pohjat 4 päivässä oli joka tapauksessa enemmän, kuin koskaan uskalsin toivoa.

Muutama biisi oli kuitenkin muita työläämpi. Muun muassa bassotaiteilija Savolaisen 6/8 -tahtilajissa kulkeva mahtipontinen populäärimusiikin helmi aiheutti harmaita hiuksia muita lauluja enemmän. Biisi oli jäänyt treeneissä rumpusovituksen kannalta vähemmälle huomiolle ja se kostautui. Äänittäjä Aallolla oli mainioita ideoita soitantooni, mutta niiden toteuttaminen vaati yhden saunaillan, useita korttipelejä, pari keskiolutpulloa ja hyvin nukutun yön kitarasankari Hakasen järjestämässä mainiossa majapaikassamme. Kaikki tämä uhrautuminen bändin eteen toivottavasti kuuluu levyllä kyseisen kappaleen siedettävänä rumpuraitana.

Tuomas ja tatsi.

Painotamme oikean asennon merkitystä.

Pohjasessioiden onnistumista edesauttoikin merkittävästi orkesterin virkistäytymiseen ja lepäämiseen varattu edellämainittu residenssi Juojärven rannalla. Raskaiden äänityspäivien jälkeen sopi allekirjoittaneelle sauna, ristiseiska, makkara ja virvoitusjuoma kuin viisseiska virveliin. Hyvästä seurasta puhumattakaan.

Voisihan sitä kehnomminkin elokuisen viikon viettää, puuhastelumme tulokset lienevät kuunneltavissa ensi vuoden puolella.

Kalvo-osasto kiittää!

-Tuomas

Kuvat: Mari Hakanen, Teemu Ratinen, Teemu Aalto.

Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - Osa I

Levyn tekeminen on edennyt syksyn mittaan kuin juna. Samaa ei valitettavasti vielä voi sanoa blogistamme, mutta eipä hätää. Pyritään päivittämään tänne tunnelmia syksyn sessioista näin hieman jälkikäteen. Toivottavasti tässä saisi useamman merkinnän lähipäivinä aikaiseksi.

Kuva: Mari Hakanen

Lähtökohdat

Rumpujen äänittäminen osaa olla kenties haastavin vaihe levyn äänityksissä. Ensinnäkin tarvitaan rumpalin ja rumpujen lisäksi äänityksiin soveltuva, sopivan korkea tila, jossa saa metelöidä ja  joka myös akustiikaltaan soveltuu äänityskäyttöön. Tämän lisäksi tarvitaan muita äänitysvaiheita enemmän mikrofonikalustoa, mikä yleensä saattaa tulla kalliiksi.

Lähdimme tekemään toista levyämme sillä ajatuksella, että rummut ja bassot taltioitaisiin mahdollisimman pitkälti livenä samassa sessiossa, jotta levyn perustoihin saataisiin livesoiton fiilis. Rumpuihin haluttiin mahdollisimman luonnollinen ja orgaaninen soundi ja mikkivalintojakin mietittiin sen mukaisesti.

Heinäkuussa äänityspaikkaan tutustumassa.

Tuoreella rumpalillamme Tuomaksella tuntuikin olevan myös mikki- ja soundipuoli mukavasti hallussa, ja hän osallistuikin alusta asti hyvinkin aktiivisesti rumpusession suunnitteluun ja oli myös hyvin tarkka sen suhteen, millaisilla mikeillä rummut äänitetään ja miten setti viritetään. Aivan kaikkea ennalta toivottua kalustoa emme saaneet käyttöömme, mutta näin jälkeenpäin voi todeta, että oikein hyvää jälkeä käytössä olleella set-upilla saatiin aikaan.

Ja onhan se myös niin, että jos ei lähtösoundi ole kohdallaan, niin ei sitä hintavimmillakaan mikrofoneilla pelasteta. Paska soundi on nimittäin paska soundi myös kalliisti äänitettynä.

Äänityspaikaksi valikoitui lakkautettu Kuusjärven koulu Outokummussa, jota kävimme kesällä treenauksen yhteydessä katsomassa. Hiukan etukäteen jännitti, miten tila lopulta soveltuisi rumpujen äänittämiseen. Jännittäminen osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä häiritseviä kaikuja ei tilassa esiintynyt ja korkeuttakin koulun liikuntasalissa oli riittävästi. Dempatumpaa soundia saatiin aikaan rakentelemalla rumpusetin ympärille pehmustusta.

Kun mukaan äänityksiin saatiin vielä Kotkan lahja levyjä tuottavalle maailmalle, Teemu Aalto, sekä hänen mobiilistudionsa ja yhtyekin oli treenannut, alkoi kaikki olla soittamista vaille valmista.

- Kai