Terho: Kukaan ei tiedä minne olemme matkalla

Terho: Kukaan ei tiedä minne olemme matkalla
Terho: Kukaan ei tiedä minne olemme matkalla -single

lauantai 6. elokuuta 2011

Nyt, kun kesä mennyt on...



No eipä tietenkään ole. Mutta äänitykset saapuvat, ja siihenpä se loppuu tällä erää lomailukin. Huomenna näet suuntaamme varta vasten tarkoitusperiämme varten vuokrattuun koulurakennukseen, jossa äänittäjä/miksaaja Teemu Aallon johdolla taltioidaan toisen albumimme rumpu- ja bassolinjat. Niin ne ajat-a-muuttuu: Siellä missä ennen voimisteltiin hevosella, raikaa nyt reipas rock 'n' roll.

No, mutta. Kesällä yhtyeemme on treenannut uuden rumpalin voimin ja ainakin tähän mennessä miehistönvaihdos on ollut verrattain kivuton. Martikaisen Tuomas on sopeutunut hienosti bändiin ja uuden materiaalin työstäminen ja haltuunotto ovat sujuneet vauhdikkaasti. Uusi rumpali ja uuden materiaalin treenaaminen on selkeästi tuonut uutta virtaa myös muuhun bändiin. Treenaamisen ohessa käytiin pitkästä aikaa myös porukalla Ilosaarirockissa, joten siinäkin mielessä kesä on vierähtänyt enimmäkseen rockaamisen merkeissä.

On hienoa päästä taas äänittämään uutta materiaalia ja uskoisinpa, että raaka-aineista, jotka meillä tällä kertaa on käytettävissä, leivotaan kelpo lätty!

Tästä se taas lähtee!

- Kai

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti