Terhon Bandwagon - Matkalla kohti toista albumia.

Garagerokkia - kitarasessiot vol. 1

2011-12-02T20:29:00.001+02:00

Garagerokkia - kitaraäänitykset vol. 1 - 10.-11.9.2011, Outokumpu

Syyskuun alussa kokoonnuimme ensimmäistä kertaa kitarasessioihin Outokumpuun. Meillä oli ilo päästä suorittamaan Itä-Suomen kitaraäänitykset ystävämme Mika Laatikaisen mitä mahtavimmassa autotallistudiossa.

Siellä Gene Simmonsin siipien alla, Lemmy Kilminsterin suojeluksessa, taltioitiin ensimmäiset tahdit uuden albumin kitaroista.

Muutoinkin olosuhteet Blueberry-studioilla olivat enemmän kuin kohdallaan, isäntäväen Mikan ja Annen loihtiessa sessiopäivien päätteeksi rockareille terassilla mitä oivallisimpia grilliherkkuja.

Tuottajallekin löytyy tuottaja. Nimittäin Gene.

Orkesterimme toimintaa leimaa pitkälti musikanttien asettautuminen asustelemaan eri puolille pitkää ja laveaa Suomen maata. Sattuupa olemaan vielä niinkin onnellisesti, ettei yhdenkään meistä tarvitse sietää soittajatovereitaan samalla paikkakunnalla.

Tämä onkin opettanut optimoimaan yhteisen käytettävissä olevan ajan: viikonlopputreenit ovat intensiivisiä ja asioita pyritään valmistelemaan siten, ettei treeniaikaa kulu turhaan säätämiseen, vaan kämpillä keskitytään soittamiseen, kunnes sormenpäiden tai yleiskunnon asettamat rajoitteet tulevat vastaan.

Äänityksiin pyritään mahdollisuuksien mukaan soveltamaan samaa tehokkuutta, kivanpitoa luonnollisestikaan unohtamatta. Ensimmäisenä olikin siis tavoitteena saada Itä-Suomessa purkkiin Joensuuhun asettuneen soolo-spesialistimme Laurin osuudet ja loput kitaroista ja laulut voitaisiin sitten hoitaa ikäänkuin puhdehommina pääkaupunkiseudulla, jossa pari kitaroivaa lurjusta, eli minä ja Teemu, nykyisin majailemme.

Mutta jaarittelut sikseen. Ennen kuin nuottiakaan oli tallennettu, oli syytä hankkia pääkallonpaikalle virvokkeita sekä grillattavaa, sillä syksyn terassikausihan oli vielä jos nyt ei kuumimmillaan, niin ainakin täydessä käynnissä!

Ja sitten se välineurheilu

Näitä kitaraäänityksiä oli odoteltu vesi kielellä. Jo kotvan aikaa oli näet treenikämpällä nähty eräänlaista kilpavarustelua kitaristien haaliessa kilvan uusia leluja pedaalilautoihinsa ja basistin uusiessa matalataajuuskitara-osastoaan sustainimpaan suuntaan.

Tuomas taisikin virveleineen löytää tiensä juuri oikeaan bändiin ja tuntee olonsa varmasti kotoisaksi meidän muiden kamarunkkareiden seurassa. Itsetarkoituksellista, tai pippeliä kasvattavaahan tämä tuskin kenelläkään meistä on, mutta tätä kai se tuppaa olemaan, kun entinen nuoriso harrastaa.

Ja sitä paitsi ovathan kaikki nuo musisointiin liittyvät härvelit niin tavattoman mielenkiintoisia vempeleitä, että niihin sen kuukausittaisen rahasäkkinsä mieluummin polttaa kuin moneen muuhun maailman houkutuksista. Musanörttiys se rekkamiehen tiellä pitää, tiesi jo vanha sananlasku.

Lauri ja mystiset vempeleet.

Laurihan on perinteisesti ollut tässäkin lajissa aivan omaa luokkaansa: mies, jonka pedaalilauta muistuttaa avaruusasemaa ja jonka takataskusta löytyy suunnilleen kitara per biisi. Ibanezeja oli näissäkin sessioissa tarjolla joka lähtöön.

Myös tuorein Fender-hankinta oli jo matkalla nousevan auringon Japanista Pohjolan japaniin, mutta jäi täpärästi ehtimättä perille ensimmäisiin sessioihin. Liekö ollut siellä tullin haavissa (missä "kyllä tiedetään, mitä Fenderin kamat oikeasti maksavat." Jeni-kurssikeinottelijoiden on turha yrittää! Toim. huom.).

Kirvekset ylväästi tanassa vyöryy rock 'n' roll.

Lopullista kirvesarsenaalia täydensivät myös allekirjoittaneen Fender Telecaster, Patrick Eggle sekä puoliakustinen Yamaha AE500.

Kuten knoppitietouden hallitsevat lukijamme jo tiesivätkin, solistimme kitaroi vasemmalta, joten hänen kalustoaan kyettiin näissä sessioissa käyttämään ainostaan opetuksellisiin sekä neuvoa antaviin tuottamuksellisiin tarkoitusperiin. Ja siihenhän ei edes sähköä tarvittu!

Huttunen & Kettunen ja mikkien tarkistus.

Vahvistinpuolella käytössä oli 3 putkivahvistinta: Huttunen & Kettunen, eli Hughes & Kettner Statesman Dual, sekä kaksi Vox AC 15:ta, toinen Greenback ja toinen Blue Alnico -elementillä. Meitä viisaammat ovat näet neuvoneet käyttämään äänityksissä useampaa eri vahvistina, jotta levyn kitaroiden taajuusalueseen saadaan vaihtelua. Tiedä sitten miten lienevät meitä tässä asiassa linssiin kusseet.

Ja tietenkään ei ole kummoisiakaan kitaraäänityksiä, jos ei sulla ole aimo läjää pedaaleita, eli spedduja.

Man in da garage!

Tämän perusteellisen selvityksen olosuhteista tehtyämme, suljemme kitaristin autotalliin ja siirrymme tarkkaamon puolelle

Sessiot taisimme aloittaa Hughes & Kettnerillä ja Ibanezilla sekä "Aikaa" -biisillä, joka taisi olla ensimmäinen uudelle levylle treenaamistamme biiseistä (ellei paria uudelleen äänitettäväksi mahdutettua, vanhempaa kipaletta lasketa...).

Pisimpään kämpillä pyöritelty biisi onkin yleensä turvallinen valinta ladunavaajaksi, sillä usein biisi alkaa jo löytyä varsin hyvin selkärangasta ja soundillisestikin on usein sangen tarkasti tiedossa, mitä haetaan. Kääntöpuolena tässä on se, että tatsi oikean soundin löytämiseen paranee session päästessä kunnolla vauhtiin. Ilmavaa ja varsin rentoa kitarointia tunnuimme saavan aikaiseksi tähän biisiin.

Kun ensimmäiset nuotit saatiin narulle, äänitykset alkoivat edetä niin joutuisasti, että allekirjoittaneelle alkoi tulla kiire vaihtaa Telecasteriin tuoreet kielet, jotta se ehdittäisiin saada pelikuntoon sille varattuihin osuuksiin.

Tämä tapahtuikin mukavasti olohuoneen puolella Valioliigan tapahtumia seuraillen. Taisivat siinä maalejakin tehtailla, sillä onnistuin viimeisen kielen kohdalla pudottamaan kitarasta kieltä paikallaan pitävän metalliholkin ja työntämään kielen paikoilleen ilman sitä.

Kiroiluhan siitä pääsi sekä erinäisten työkalujen kokeilun kautta kotvasen kestänyt kielen irroittamisoperaatio. Lopulta kielet kuitenkin tulivat vaihdetuksi ja ensimmäisenä päivänä ehdittiin soittaa laskujeni mukaan viittä eri kitaraa ja kahta eri vahvistinta ja sessiot saatiin oikein mukavasti käyntiin.

Teemu: "On käyttistä". Taustalla väijyy Gene.

Päivä eteni joutuisasti äänittäjän selkein ohjeistuksin: "Hae sieltä sellainen avomaankurkku-särö...", "Sitten soita sinne terssikitaraa, mutta silleen ruotsalaisittain coolisti, ei savolaisittain laiskasti...". Tiedättehän.

Ennen kuin huomasimmekaan olikin lauantai luonteva päättää grillauksen, olusten sekä Lennetään -sarjan merkeissä.

Usvainen aamu halki nummien

Sunnuntai-aamu valkeni raikkaana ja sumuisena, joten luonteva valinta sessioiden käynnistämiseen oli kytkeä Telecaster suoraan Voxiin kiinni ja aloittaa aamu kirkkaiden ja kuulaiden soundien merkeissä.

Taannoin Lontoosta hankkimani ja Eustonin metroasemalla heti tuoreeltaan pommikoiran nuuskimaksi päässyt Telecasterini sai paatuneelta Ibanez-mieheltäkin kiitosta soitettavuudestaan ja homma lähti rullaamaan mukavasti.

Ma saatank' kuvitella näkyä rauhaisampaa, aamus' sunnuntain?

Hieman kitkerämpää palautetetta soittotatsista sitä vastoin annettin aikoinaan heräteostoksena näyteikkunasta mukaan lähteneelle, enemmän tunne- kuin rahallista arvoa huokuvalle Yamaha-puoliakustiselleni, joka tosin 12:sen kielisetin löytymisen ja pienoisen mikkien napojen säädön jälkeen onnistui tarjoilemaan mm. "Pergessleen" ja muutamaan muuhunkin biisin yllättävän käyttistä, jopaa mellevää soundia.

Onhan ne kielet toki hivenen ylhäällä, mutta ihan hyvää jälkeä kitaralla, jota musiikkiliikkeen myyjä aikoinaan kuvaili Linnunpöntöksi ja teki siitä huolimatta kaupat.

Jamppu a.ka "Linnunpönttö". On käyttistä, tämäkin.

Sunnuntain sessio laitettiin pakettiin neljän huitteissa iltapäivällä ja starttailtiin hyvillä mielin kohti Eteläistä Suomea.

- Kai

Kuvat: Mika Laatikainen ja Kai Kärki.

Lauluista ja niiden nimistä...

2011-11-28T19:06:00.001+02:00

14 valittua palaa

Tämänkertainen blogiteksti paljastaa sisäpiirin tietoa suoraan ytimestä. Se nimittäin paljastaa tulevan albumimme biisilistan.

Levyn tekohan alkaa useimmiten siitä, että treenikämpillä pyöritellään uusien kappaleiden aihioita. Yleensä joko demovaiheessa tai uuden aihion treenausvaiheessa kappaleelle tahtoo muodostua niin sanottu työnimi, jolla yhtye tunnistaa mitä kappaletta seuraavaksi soitetaan tai mistä kaffetauolla puhutaan.

Työnimi saattaa muuttua matkan varrella, mutta joskus jopa alkuperäiset työnimet saattavat säilyä kappaleiden kutsumaniminä yhtyeen sisällä vielä vuosia senkin jälkeen kun biisi on valmistunut. Usein keikalla ja settilistoissa saattaakin olla varminta käyttää biisin työnimeä, mikäli haluaa varmistaa, että koko yhtye lähtee liikkeelle samasta äänestä.

Jos nyt yritän muistella millä nimillä nyt työn alla olevat kappaleet ensi kertaa ilmaantuivat treenikämpille tai demona sähköpostiin, voimme muodostaa seuraavan nimilistan tulevan levymme kappaleista:

Aikaa
Paisuvainen
Härski disko
Laurin proge
Hannapakarinen
Kevyesti kentisti
Morricone
Laalaa (Aihiot nimeltä Tumpun riffi ja Edukettunen yhdistyivät)
Pergessle
Koiranheisipuut
Iggypop
Uusibiisi2

+ Lisäksi päätimme äänittää uudestaan pari kipaletta, joihin emme olleet täysin tyytyväisiä ensimmäisen levymme sessioissa ja jotka tuolloin jäivät pois levyltä.

Musta Jocke
Vie talvi pois

14 biisillä näin ollen mennään. Siitä miten hyvin työnimi sitten kuvaa lopullista kappaletta ei (onneksi!) ole kovinkaan tieteellistä ennustetta.

- Kai

Kuvat: Mari Hakanen

Kitarat, nuo Trubadurixin lyyrat

2011-11-27T16:08:00.001+02:00

Terholainen käsitys kitarismista

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olemme aina äänittäneet kitarat itse, bändin kesken. Olemme vain päätyneet tämmöiseen meille sopivaan toimintatapaan, eikä siinä taustalla ole sen kummempaa filosofiaa.

Paitsi tietysti se, että pidämme siitä, että saamme työskennellä ja kaivella soundeja rauhassa ilman että taksamittari raksuttaa. Kitaran äänittäminen ei yleensäkään mielestämme vaadi kalliin huippustudion olosuhteita toimiakseen.

Tälläkin kertaa oli siis selvää, että kitarat äänitetään itse. Siitä huolimatta nämä äänitykset ovat erilaiset kuin aikaisemmin: Yhtyeemme on vaihtanut transistoripelit putkivahvistimiin ja multiefektit yksittäisiin efektipedaaleihin. Tähänkään ei liity mitään yhteistä, dramaattista päätöstä. Asiat ovat vain menneet tähän suuntaan. Ja näin se yleensäkin menee yhtyeessämme: asiat tapahtuvat.

Ja kun kolmella lyyralla mennään...

Kun bändissä on kolme kitaristia, täytyy se ottaa pelikentällä huomioon: Kolme soittajaa ei voi sooloilla ja rönsyillä omiin suuntiinsa samaan tapaan kuin vaikkapa yksittäinen kitaristi, vaan jokaisen on pysyttävä enemmän tai vähemmän ruodussa ja omassa lokerossaan.

Tämä osaa ottaa silloin tällöin myös aivoon, mutta kun kolmen kitaran osuudet on mietitty hyvin, avautuu ovi mukavan rikkaisiin kitarasovituksiin, jotka saavat bändin soundaamaan hyvältä. Tosin tätäkään ei saavuteta ilman kunnon treenaamista.

The second album - xx gracious melodies

Musiikkia tehdessä ainakin itselleni on tärkeää, että hommassa säilyy tuoreus ja, että ollaan tekemässä aina jotain uutta. Kitarakamojen vaihto oli tapahtunut luontevasti, sen enempää suunnittelematta, mutta äänitysten filosofiaa suunniteltiin.

Tällä kertaa haluamme pitää raitojen määrän pienenä, jättää biiseihin ilmaa, sekä uskaltaa luottaa sävellysten kantavuuteen.

Pyrimme myös siihen, että saamme taltioitua mahdollisimman hyvin instrumenttien luonnollisen soinnin. Tässä putkivahvistimet mielestäni toimivatkin transistorivermeitä paremmin. Haemme siis sitä, että bändi soi luonnollisesti. Lopputulos kertoo kuinka tässä onnistumme ja kuinka hyvin noudatamme ennalta mietittyjä periaatteita.

Mitään tiukkoja dogma-sääntöjähän nämä eivät suinkaan ole, vaan levytyksen edetessä tietysti katsotaan, mitä biisit vaativat. Whatever it takes.

- Kai

Kuvat: Mari Hakanen

Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - osa III

2011-11-21T18:00:00.001+02:00

Painotamme henkisen valmistautumisen merkitystä suoritukseen.

...ja näin bassoteltiin - Kivuttomimmat sessiot ikinä?

No se ois sit siinä. Nimittäin meikäläisen osuus Terho-albumista. Tai ehkäpä vielä pääsee heleää falsettilaulua änkemään kaikkien teidän iloksi joskus ”syksymmällä”, mutta se on sitten toisen blogikirjoituksen paikka se.

Hommahan hoitui osaltani seuraavanlaisella ohjelmalla: Aamulla ylös, soittoa narulle niin kauan kun rytmiryhmäystäväni Tuomaksen kanssa jaksettiin, kesämökkimiljööseen rantasaunan lämmitykseen, pari olutta huiviin, voitettuja kierroksia ristiseiskassa kera Teemun, Teemun ja Tuomaksen (olipa Laurikin yhtenä iltana maistamassa tappion karvasta kalkkia) ja sit ansaituille unille. Joku läsnäoleilijoista saattaa muistaa voittajat toisinkin, mutta oma mielipiteeni on, että minä olin ainoa todellinen voittaja. Ainakin henkisellä tasolla…

Alusta asti homma maistui mansikoille ja kun pohjatyöt (lue: treenattu ennen narulle lätkyttämistä!) oli tehty kunnolla, niin hommasta pääsi nauttimaan toden teolla. Kiire ei ollut mihinkään ja se näkyi ja kuului rentona paiskomisena.

Ja loppuun sisällytämme vielä pakollisen kalustoesittelyn.

Rumpu-basso-sessioissa bassojen osalta hakusessa oli kolme pääsoundia, joita haettiin kolmella eri kepukalla.

Ensiksikin biisit jaoin kylmästi kolmeen kategoriaan, jotka olivat rokkirallit, tuhtia soundia vaativat rallit ja kuivakkaan soundin rallit. No näihin hyllystä löytyy apu läheltä, joten lainapeleihin ei tällä kertaa tarvinnut turvautua.

Rokkiralleihin käytin uskollista sotaratsua Warwickin tehtailta. Siinä kun on atakit kohillaan, mutta soinnissa ei löydy niin paljon sustainia kuin muissa T. Savolaisen bassohyllyn tuotteissa. Ja hommahan toimi kuin kikkelinnahka (eli moitteettomasti...). Jos jonniinmoista rokkikeikkaa vääntäneenä ja sormenpäät useastikin verillä olleena, täytyy kyllä mainita, että enpähän ole koskaan soittanut niin kovaa kuin näissä sessioissa - witch was nice.

Leveämmän soundin alkulähteenä käytössä oli tuorein hankinta LTD:n D5-malli. Tässähän sointia on huomattavasti enemmän kuin em. vaihtoehdoista ja se palveli tarkoitukseensa erittäinkin hyvin. Leveää, mureaa, soivaa. Mii laik.

Ja viimeisenä valintana käytössä oli kruununjalokivi, jonka olen aikanani saanut synttärilahjaksi saatesanoilla "tätä et saa myydä, mutta saat sen ikuiseen lainaan". Kyseessä on Ibanezin, Les Paul-mallinen matalataajuuskitara vuodelta -71, joita ei tietääkseni ole koko maassammekaan kuin muutamia.

Kyseistä soitinta tulee vaalia sen vaatimalla arvokkuudella ja hellyydellä ja siksipä se valikoituikin vain yhteen kappaleeseen. Jahka lätty on ulkona ja pääsette itse siitä nauttimaan, niin bassokitaran bongauskisan voi sitten julistaa avatuksi. Palataanpa siis taajuudelle myöhemmin.

Täh, joko ne tuli purkkiin?

Nyt ei muuta kun kohti kuusikielisten nauhoituksia ja mielihyvän portaiden yläpäätä. Ensimmäiset rappuset on komiasti kivuttu ja tästä on enemmän kun hyvä jatkaa. Ja pääsenpähän minäkin arvostelemaan muiden tekemisiä kovimman kautta, sillä orkestraatiossammehan ei tunnetusti kuvia kumarreta…

Olkoon syssy antoisa, mie lähen nyt tekemään kana-kanttarellirisottoa. Nam.

-Tatu

Bassist has left the building.

Kuvat: Mari Hakanen, Teemu Ratinen, Teemu Aalto.

Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - Osa II

2011-11-20T22:08:00.001+02:00

Näin rummutettiin...

Äänitysviikko alkoi osaltani väsyneissä tunnelmissa, sillä kotiuduin keikkareissulta äänityspäivän aamuna ja ehdin nukkumaan vain muutaman tunnin yöunet ennen siirtymistä Kuusjärven vanhaan kouluun rakennettavaan studioon. Onneksi olin ennakoinut tilanteen ja pakannut soittokamat valmiiksi peräkärryyn, joten selviydyin paikoille sentään jo alkuiltapäivästä.

Koska levyntekoon olennaisena osana kuuluu laitteisiin liittyvä jargon, hoidetaan se osuus pois heti ensimmäisenä. Olen hieman huono valitsemaan käytettäviä soittimia etukäteen, valintaan kun vaikuttaa moni asia ja tilanne selviää usein vasta paikan päällä. Päädyin sitten siihen helpoimpaan ratkaisuun: päätetään käytettävät kamat vasta äänitysvaiheessa ja otetaan mukaan kaikki, mitä peräkärryyn mahtuu. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Perussettii...

Ludarii...

Mikityksii.

Tyhmästä päästä sai sitten kärsiä koko ruumis (ja vähän muidenkin), kun kamoja rahdattiin talkoilla toisessa kerroksessa sijaitsevaan liikuntasaliin. Mukaan lähti pari setillistä 60-luvun Ludwigia, kymmenkunta virveliä ja kolme laukullista symbaaleja muita sangen tarpeellisia härpäkkeitä unohtamatta.

Suuruudenhulluutta en myönnä, kamarunkkariksi haukkuvat. Olin kuitenkin tehnyt biisikohtaiset suunnitelmat käytettävistä romppeista etukäteen, joten jokaista vaihtoehtoa ei äänitettäessä tarvinnut käydä läpi, vaikka aikaa säätämiseen toki meni.

Jotkut lähteet mainitsevat, että virvelisoundi on ehkä tärkein yksittäisistä soundeista. Metsästimme sopivia 10 eri virvelistä.

Alkuun epäilin äänitystilana toimivan vanhan liikuntasalin soundia ja akustiikkaa, sillä vaikka olimmekin hakemassa isoa tilasoundia, muutamissa biiseissä tarve oli myös kuivemmille rumpuraidoille. Sali oli kookas, mutta sen sai onneksi jaettua verholla hieman pienemmäksi, mikä rauhoitti kaikumista.

Lopulta äänitystila yllätti positiivisesti: jytinää ja räimettä oli juuri sopivasti ja isoa tilasoundia teki mieli hyödyntää, kun sellaista kerrankin oli saatavilla.

Äänitysvalmius syntyi yllättävän vaivattomasti ja pääsimme nopeasti itse asian kimppuun. Tästä täytyy kiittää äänittäjäämme Teemu Aaltoa, jonka kanssa yhteistyö pelasi ensitahdeista lähtien mainiosti. Pohdimme Teemun kanssa rumpujen äänitysteknisiä seikkoja muiden viritellessä kitaroita ja kahvinkeittimiä toimintavalmiuteen ja pian sai Kuusjärven kylä nauttia Terho-yhtyeen sulosoinnuista.

Aallon Teemu - The Lord of The Tarkkaamo.

Ranskalaiset euroviisutunnelmat vaativat erityisjärjestelyä.

Äänityssessiot menevät osaltani usein jonkinlaisessa sumussa (kofeiinin yliannostus...) ja tarkkoja muistikuvia niiden etenemisestä harvoin jää. Saimme kappaleita talteen mukavalla vauhdilla, joten aikaa mikropizzan syömiseen ja huonojen juttujen kertomiseen jäi, eivätkä päivät venyneet kohtuuttoman pitkiksi. Tästä täytyy kiittää äänittäjämme lisäksi myös taistelutovereitani, sillä kitara- ja bassopartio soitti vakuuttavan varmasti ja tasaisesti läpi äänitysten. Useimmiten se olin minä, jonka takia biisi laitettiin poikki tai jouduttiin ottamaan uusintaottoja. Toisaalta halusin myös, että biisit olisivat jokseenkin kerralla soitettuja ilman suurempia leikkaa-liimaa -operaatioita.

Jämäkkä valmistautuminen äänityksiin kantoi hedelmää monen biisin kohdalla. Harvoin soittaminen studiossa on niin kivutonta, jopa hauskaa, ja muutama kappale sujahti kovalevylle muutamalla otolla. Toki sovituksia rukattiin vielä jonkin verran, mutta 14 biisin pohjat 4 päivässä oli joka tapauksessa enemmän, kuin koskaan uskalsin toivoa.

Muutama biisi oli kuitenkin muita työläämpi. Muun muassa bassotaiteilija Savolaisen 6/8 -tahtilajissa kulkeva mahtipontinen populäärimusiikin helmi aiheutti harmaita hiuksia muita lauluja enemmän. Biisi oli jäänyt treeneissä rumpusovituksen kannalta vähemmälle huomiolle ja se kostautui. Äänittäjä Aallolla oli mainioita ideoita soitantooni, mutta niiden toteuttaminen vaati yhden saunaillan, useita korttipelejä, pari keskiolutpulloa ja hyvin nukutun yön kitarasankari Hakasen järjestämässä mainiossa majapaikassamme. Kaikki tämä uhrautuminen bändin eteen toivottavasti kuuluu levyllä kyseisen kappaleen siedettävänä rumpuraitana.

Tuomas ja tatsi.

Painotamme oikean asennon merkitystä.

Pohjasessioiden onnistumista edesauttoikin merkittävästi orkesterin virkistäytymiseen ja lepäämiseen varattu edellämainittu residenssi Juojärven rannalla. Raskaiden äänityspäivien jälkeen sopi allekirjoittaneelle sauna, ristiseiska, makkara ja virvoitusjuoma kuin viisseiska virveliin. Hyvästä seurasta puhumattakaan.

Voisihan sitä kehnomminkin elokuisen viikon viettää, puuhastelumme tulokset lienevät kuunneltavissa ensi vuoden puolella.

Kalvo-osasto kiittää!

-Tuomas

Kuvat: Mari Hakanen, Teemu Ratinen, Teemu Aalto.

Äänitykset: Rummut ja bassot (7.-11.8.2011 Outokumpu) - Osa I

2011-11-20T19:07:00.001+02:00

Levyn tekeminen on edennyt syksyn mittaan kuin juna. Samaa ei valitettavasti vielä voi sanoa blogistamme, mutta eipä hätää. Pyritään päivittämään tänne tunnelmia syksyn sessioista näin hieman jälkikäteen. Toivottavasti tässä saisi useamman merkinnän lähipäivinä aikaiseksi.

Kuva: Mari Hakanen

Lähtökohdat

Rumpujen äänittäminen osaa olla kenties haastavin vaihe levyn äänityksissä. Ensinnäkin tarvitaan rumpalin ja rumpujen lisäksi äänityksiin soveltuva, sopivan korkea tila, jossa saa metelöidä ja joka myös akustiikaltaan soveltuu äänityskäyttöön. Tämän lisäksi tarvitaan muita äänitysvaiheita enemmän mikrofonikalustoa, mikä yleensä saattaa tulla kalliiksi.

Lähdimme tekemään toista levyämme sillä ajatuksella, että rummut ja bassot taltioitaisiin mahdollisimman pitkälti livenä samassa sessiossa, jotta levyn perustoihin saataisiin livesoiton fiilis. Rumpuihin haluttiin mahdollisimman luonnollinen ja orgaaninen soundi ja mikkivalintojakin mietittiin sen mukaisesti.

Heinäkuussa äänityspaikkaan tutustumassa.

Tuoreella rumpalillamme Tuomaksella tuntuikin olevan myös mikki- ja soundipuoli mukavasti hallussa, ja hän osallistuikin alusta asti hyvinkin aktiivisesti rumpusession suunnitteluun ja oli myös hyvin tarkka sen suhteen, millaisilla mikeillä rummut äänitetään ja miten setti viritetään. Aivan kaikkea ennalta toivottua kalustoa emme saaneet käyttöömme, mutta näin jälkeenpäin voi todeta, että oikein hyvää jälkeä käytössä olleella set-upilla saatiin aikaan.

Ja onhan se myös niin, että jos ei lähtösoundi ole kohdallaan, niin ei sitä hintavimmillakaan mikrofoneilla pelasteta. Paska soundi on nimittäin paska soundi myös kalliisti äänitettynä.

Äänityspaikaksi valikoitui lakkautettu Kuusjärven koulu Outokummussa, jota kävimme kesällä treenauksen yhteydessä katsomassa. Hiukan etukäteen jännitti, miten tila lopulta soveltuisi rumpujen äänittämiseen. Jännittäminen osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä häiritseviä kaikuja ei tilassa esiintynyt ja korkeuttakin koulun liikuntasalissa oli riittävästi. Dempatumpaa soundia saatiin aikaan rakentelemalla rumpusetin ympärille pehmustusta.

Kun mukaan äänityksiin saatiin vielä Kotkan lahja levyjä tuottavalle maailmalle, Teemu Aalto, sekä hänen mobiilistudionsa ja yhtyekin oli treenannut, alkoi kaikki olla soittamista vaille valmista.

- Kai

Ja rummuistahan se kaikki alkaa...

2011-08-07T09:38:00.000+03:00

Koska Terho-yhtyeen pitkähkössä historiassa miehistönvaihdokset ovat olleet verrattain harvinaisia, lienee paikallaan sanoa muutama sananen myös näin tuoreimman jäsenen näkökulmasta. Nyt raapustaa rumpali, joten vastuu on lukijalla!

Noh, sain alkukeväällä vihjeen bändin rumpalitarpeesta ja pakkohan se sitten oli tarkistaa, mistä oikein on kyse. Vastassa olisi kuulemma jo toista vuosikymmentään käyvä orkesteri, joka oli perustettu meikäläisen vielä ihmetellessä kertotauluja. Tylsien setien kanssako sitä päätyisi soittamaan..?

Pelko pappapumpusta kuitenkin osoittautui aiheettomaksi, sillä jo ensimmäisissä treeneissä kävi varsin selväksi, että nämä ukkelit ovat erityisen leppoisaa sakkia. Tällainen märkäkorvakin hyväksyttiin joukkoon mukisematta, vaikka epäilyksen aihetta lienee ollut. Homma lähti näppärästi käyntiin huolellisesti tehtyjen demojen ansiosta ja suunnitelmat levynteosta alkoivat hahmottua, tosin viiden kiireisen soittajaretkun aikataulujen yhteensovittamisessa on aina omat haasteensa.

Nyt, kesän treenailujen ja monenmoisten säätöjen jälkeen olisi sitten aika aloittaa vaikean kakkosalbumin väsääminen. Sovituksia on hiottu ja kamoja valkattu, jäljelle on jäänyt enää se hankalin osuus: paukuttaa kovalevylle rumpuraidat, joihin voisi olla tyytyväinen. Siinäpä haastetta kerrakseen – kohta nähdään, täytyykö poikien etsintäkuuluttaa taas uusi kannuttaja.

Ennakkoasetelma ei ainakaan ole se suotuisin, sillä istun voipuneena keikka-autossa, kello on 4.26 äänityksiä edeltävänä yönä ja luvassa on parin tunnin yöunet ennen studion syövereihin painumista.

Että sillä lailla!

-Tuomas

Nyt, kun kesä mennyt on...

2011-08-06T16:20:00.000+03:00

No eipä tietenkään ole. Mutta äänitykset saapuvat, ja siihenpä se loppuu tällä erää lomailukin. Huomenna näet suuntaamme varta vasten tarkoitusperiämme varten vuokrattuun koulurakennukseen, jossa äänittäjä/miksaaja Teemu Aallon johdolla taltioidaan toisen albumimme rumpu- ja bassolinjat. Niin ne ajat-a-muuttuu: Siellä missä ennen voimisteltiin hevosella, raikaa nyt reipas rock 'n' roll.

No, mutta. Kesällä yhtyeemme on treenannut uuden rumpalin voimin ja ainakin tähän mennessä miehistönvaihdos on ollut verrattain kivuton. Martikaisen Tuomas on sopeutunut hienosti bändiin ja uuden materiaalin työstäminen ja haltuunotto ovat sujuneet vauhdikkaasti. Uusi rumpali ja uuden materiaalin treenaaminen on selkeästi tuonut uutta virtaa myös muuhun bändiin. Treenaamisen ohessa käytiin pitkästä aikaa myös porukalla Ilosaarirockissa, joten siinäkin mielessä kesä on vierähtänyt enimmäkseen rockaamisen merkeissä.

On hienoa päästä taas äänittämään uutta materiaalia ja uskoisinpa, että raaka-aineista, jotka meillä tällä kertaa on käytettävissä, leivotaan kelpo lätty!

Tästä se taas lähtee!

- Kai

Status update - Haloo, missä mennään?

2011-05-30T00:02:00.000+03:00

Kolmikymppinen suomalainen soittaja alkaa olla sangen sujut sen kanssa, etteivät asiat mene niinkuin Strömsössä. Kun yhtye on ollut kasassa yli 12 vuotta, asiat ovat menneet päin mäntyä niin monta kertaa, että harva asia jaksaa oikeasti yllättää.

Silti, kun yksi bändin perustajajäsenistä, ja rumpali, jonka tahdissa on soitettu 12 vuotta, osoittaa henkistä kypsyyttä ja siirtyy elämässä eteenpäin, alahuuli väpättää hetken. "Jätkät, meidän täytyy etsiä uusi rumpali."

Nuorempana tällaiset asiat ratkaistiin menemällä kylille notkumaan ja raahaamalla sopivan cool tyyppi treenikämpille soittamaan. Näin, hieman varttuneemmalla iällä, homma tapahtuu raahaamalla sopivan cool tyyppi kaljalle kuppilaan ja vakuuttelemalla, että: "Ei me oikeastaan treenata paljoakaan..." ja, että: "Kyllähän sinä varmaankin ehdit...". Tarjotaan uhrille ohraista, kunnes tämä nielaisee syötin.

Tämän jälkeen pahaa aavistamaton kaveri viedään treenikämpille, lyödään käteen 10 biisin demo ja debyyttilevy ja aloitetaan henkinen alentaminen muun lauman tasolle. Tämän riitin olemme jo käynnistäneet...

Luojan kiitos, näitä henkisiä kypsymisiä raportoidaan muusikkopiireissä kuitenkin suhteellisen harvoin. Ja onneksi kaikille tuollaista henkistä kypsyyttä ei suoda todennäköisesti koskaan.

- Kai

Suomirockia blogosfäärissä...

2011-05-27T21:25:00.000+03:00

Emme ole maailman nopein yhtye. Joskus olimme kyllä aika lähellä, mutta siitä on jo kauan. Tämänkin levyn tekemisen piti alkaa jo viime syksynä, mutta toisin kävi. Nyt, reipas puoli vuotta myöhemmin, bändissämme soittaa uusi rumpali, suonissamme virtaa tuore veri ja seikkailut blogosfäärissä voivat alkaa.

Tässä blogissa on tarkoitus ryhtyä seuraamaan yhtyeemme matkaa kohti toisen albumin äänityksiä. Blogi on täten pystytetty. Nyt tarvitsee enää kirjoittaa...

...ja tehdä se levy.

- Kai